top of page
Search
  • Sari Pietikäinen

Otava!

...ja kuinka se tehtiin.

Saariselkä 3.1.2021

Otava lienee pohjoisen tähtitaivaan tunnetuin kuvio. Se on osoittanut meille aina taivaalta Pohjantähden ja auttanut suunnistamaan. Varhaiset suomalaiset nimesivät kuvion avonaisen patoverkon mukaan. Muualla maailmassa Otava on nähny mm. kauhana, kattilana, aurana tai vaunuina. Otava on myös inspiroinut säveltäjä Johanna Ruotsalaista. Hän sävelsi vuonna 2011 samannimisen teoksen soolobaritonitorvelle. Alkuvuoden aikana olemme työstäneet työporukalla musiikkivideon tähän Otavaan. Siitä on varmaan jo vuosi aikaa, kun kollegani Tuomas Kurki kysyi, haluaisinko antaa kuviani tämmöiseen projektiin. Ja minähän tietenkin suostuin. On aina kiva, että ihmiset näkevät kuviani. Siinä vaiheessa en lainkaan osannut arvata, että päädyn myös työryhmään, joka videon lopulta tekee...

30.3.2020 Rovaniemi

Tuomas kävi lokakuussa äänittämässä soolon Tavivaaran kappelissa Rovaniemellä kollegamme Niemelän Villen avustuksella. Kun musiikki oli äänitetty ja viimeistelty kuntoon, oli aika alkaa valitsemaan siihen sopivia kuvia.


3.9.2020 Sinettä, Rovaniemi

14.10.2018 Jääli, Oulu

Kuvien valitseminen oli todella vaikeaa. Kävin läpi kaikki yökuvani vuodesta 2016 alkaen, eli siitä lähtien kun aloitin kuvaamisen. Kuviahan on paljon, ja joitain aivan hyviäkin, mutta olen monesti keskittynyt taivaalla vaikkapa juuri näihin revontuliin, enkä Otavaan. Ja halusin, että Otava on läsnä kaikissa kuvissa. En myöskään halunnut valita kuvia, joissa laajakulma on vääristänyt liian reunalla olevan kuvion. Loputa sain valittua noin 12 kuvaa, jotka lähetin Tuomakselle ehdolle...

20.3.2020 Rovaniemi

Jossain kohtaa tätä projektia olin päätynyt työpaikalla osaksi mediatiimiä, ja lopulta tämä videoprojekti oli meidän tehtävänämme. Onneksi tiimissä oli mukana viestintävarusmies Joonas Määttä, joka hallitsi videon tekemiseen tarvittavat taidot. Ja mikä parasta, hänellä oli loputtomasti palvelusaikaa ideoittemme työstämiseen. :D

Joululoman kynnyksellä saimme Tuomaksen kanssa valittua jokaiseen kappaleen osaan tunnelmaltaan sopivan kuvan, ja videon kasaaminen alkoi.



Suunnitelma. 3.1.2021

Video ei jättänyt rauhaan joululomallakaan. Sain idean osien välisestä kuvasta, joka muuntautuu lopputekstikuvaksi.. Tämä idea syntyi luonnollisesti Saariselällä hotellihuoneessa viinilasillisen äärellä. Suunnitelma-kuvassa onkin koko video noin niinku pääpiirteittäin. Ei minulla ollut aavistustakaan onko suunnitelmani ensinnäkään mitenkään hyvä, saatikka toteuttamiskelpoinen. Mutta valmis kuitenkin.


28.8.2019 Rovaniemi


14.3.2018 Rovaniemi

Työmaalle palattuani esittelin ideani Joonakselle, ja hän sai heti kiinni siitä. Välianimaatioista tuli just semmoiset, kuin haaveilin. Ehkä vielä paremmat. Koko tiimin voimin valittiin videoon sopivat tekstifontit, pähkäiltiin tekstejä, säädettiin ja säädettiin... Koitettiin saada musiikit ja videot istumaan täydellisesti yhteen. Joonas teki osien aikana näkyviin kuviin pientä liikettä, en tiedä miten, mutta toimii. Ja sitten vielä säädettiin ja säädettiin...



22.9.2020 Sinettä, Rovaniemi

Kaiken säätämisen jälkeen Otava on nyt valmis ja julkaistu eilen soittokuntamme YouTube-kanavalla!

Tämä on ollut hyvin opettavainen projekti. Olisi mielenkiintoista itsekin opetella videon ja animaatioiden tekemistä. Voi olla, ettei aika siihen koskaan riitä, mutta onpahan edes jonkinlainen käsitys siitä mitä kaikkea on mahdollista tehdä.



28.3.2020 Rovaniemi

Tämän bloginkirjoitelman kaikki Otavat ovat videolla mukana. Kiitos Tuomakselle, että pääsin mukaan projektiin, ja kiitos kaikille videon teossa mukana olleille! Nyt tekisi jo mieli kuvaamaan lisää... Tässä linkki itse videoon:

61 views0 comments

Recent Posts

See All

Sari Pietikäinen

Valokuvablogi

bottom of page