© 2017 by Sari Pietikäinen. Proudly created with Wix.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon

Blogi

Vielä jaksaa repostella

April 9, 2019

 

Taivas oli jälleen kirkas ja minulla pitkät vapaat alkamassa... Kampesin itseni yhdentoista aikaan kuvauspaikalle. Pahin turistikausikin alkaa olemaan ohi, joten uskaltauduin pitkästä aikaa Norvajärvelle... Ei siellä sitten aivan yksin tarvinnut ollakaan, kun paikalle oli "eksynyt" kolmehenkinen seurue. Jos ny oikein ymmärsin, niin olivat israelilaisia sotilaita työreissulla. Hmm(?) Pojat oli palellu pihalla jo tovin, ja minun oli tuotettava heille vielä pettymys. Kirkkaus horisontissa ei ollut revontulia, vaan auringon laskua. Siinäpä sitä sitten odoteltiin. Puolen tunnin odottelun jälkeen alkoi kamerassa näkyä vihreää kaarta. Toivo heräsi jälleen! Itse olisin toki ollut valmis vaikka lähtemään nukkumaan, mutta en tohtinut jättää seuraani enää siinä vaiheessa, vaan vakuuttelin, että kyllä nämä tulet tästä vielä herää. Ehkä. 
Ja onneksi en lähtenyt. Aivan kaunis revintulinäytelmähän tästä sitten syntyikin pienen kuunsirpin kera. Harmi, ettei kuu taida yhdessäkään kuvassa näyttää sirpiltä... Pojat (siis kaksi heistä, kolmas notkui suurimman osan ajasta autossa) oli aivan innoissaan elämänsä ensimmäisistä revontulista, ja siinä sitten kokeilin uusia kuvausjuttuja heidän pyynnostään. Onnistuin jopa ottamaan aika onnistuneet kuvat, joissa he poseeraavat edustalla ja tulet loimuaa taustalla. Niitä kuvia en toki tänne julkaise ja poistin ne jo omalta koneeltakin, mutta albumiin päätyi kuitenkin muistoksi yksi siluetti-kuva. Kiva oppia uusia juttuja! Ja kiva reissu! Eipä ole aiemmilla kuvausreissuilla kukaan tarjonnu mulle kaasukeittimellä lumesta keitettyä teetä.


Lisää kuvia tästä linkistä

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Sari Pietikäinen

Valokuvablogi