© 2017 by Sari Pietikäinen. Proudly created with Wix.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon

Blogi

Kausi on päättymässä

April 3, 2019

 

 

Eioo enää pimeää. Kirkas taivas houkutteli kuitenkin vielä lähtemään kuvaushommiin, ja olinkin asemissa Vikakönkäällä kymmenen aikaan illalla. Noh, siellähän oli vielä siltakin täydessä valaistuksessa, joten piti hakeutua toisaalle. Kävin puolisen tuntia kuvaamassa läheisellä laavulla, mutta revontulia ei näkynyt, ja taivas oli vielä turhan kirkas Linnunradankin kuvaamiseen. Kun näin, että silta pimeni, vaihdoin jälleen paikkaa. Siinäpä ne tuletkin alkoi ilmestyä kameran näytölle, vaikka paljain silmin ei vielä näkynyt mitään. Olin jo oikeastaan suunnittelemassa kotiin lähtöä, kello lähestyi puoltayötä, kun tulet hyökkäsivät päälle. Eipä siinä sitten auttanut kun vaihtaa tuore akku kameraan ja jatkaa kuvaamista. 

 

 

Joku muukin tuli sillalle kuvaamaan ja siinä sitten koitettiin väistellä toisiamme. Seuraavana päivänä selvisi instagramista tai jostain, että sehän olikin puolituttu rovaniemeläinen valokuvaaja. Pimeässä en vaan häntä tunnistanut. :D Nojuu. Yhden aikaan yöllä lähdin lopulta kotiin ja aivan liian lyhyiden unien jälkeen työreissuun loppuviikoksi. Mutta hienot oli tulet, kannatti valvoa. Kuva-albumissa lisää kuvia illalta.


Linkki kuva-albumiin

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Sari Pietikäinen

Valokuvablogi